Mestaruuskisa

Mestaruuskisa

Tampereen teknillisen yliopiston suunnistuskerholla on ilo ja kunnia kutsua kaikki Tampereen korkeakouluissa olevat suunnistajat mittelemään paremmuudestaan. Tapahtuma on perinteisesti järjestetty TTY:n mestaruuskilpailuna, mutta viime vuonna kutsuimme epävirallisesti Tampereen Yliopistosta suunnistajia mukaan. Suunnattoman positiivisen palautteen myötä uskallamme nyt esittää kutsun virallisesti ja jopa laajentaa myös ammattikorkeakouluille.

Tulokset
Väliajat

KILPAILUNJOHTAJAN MIETTEITÄ

Kilpailu järjestetään kapealla harjualueella aivan Kangasalan kirkonkylän läheisyydessä. Maasto on teknisesti helpompaa kuin lännempänä oleva SM-sprintin maasto. Maasto on pääosin hyväpohjaista ja kohtuullisen avointa polkujen halkomaa ulkoilualuetta. Viimeisimpinä metsään lähteviä lohduttaa tieto siitä, että kilpailumaastossa on valaistu ulkoilureitti. Kilpailun fyysinen rasittavuus riippuu suunnistajan valinnoista. Nousua radoilla on riittävästi. Matkat ovat viikonloppua ajatellen kohtuulliset ja nopeassa ja polkurikkaassa maastossa kilpailu käy hyvin valmistavaksi harjoitukseksi 25-mannaan.

H21 5,5 km
H35 5,4 km
H50 3,2 km
D21 3,8 km
D35 3,2 km
D50 2,3 km

KUTSU

Tampereen korkeakoulujen mestaruuskilpailut 6.10.2005 Kangasalan kirkonkylässä

Sarjat ja maksut:

H/D21, H/D35, H/D50, Kuntosarja. Kuntosarja on yhteinen naisille ja miehille.

Opiskelijat voivat osallistua ainoastaan kunto ja H/D21-sarjoihin. Osanottomaksu kaikissa sarjoissa 4 euroa. KeparDIn jäsenet 2 euroa

Maksut KeparDI:n tilille mielellään kouluittain OP Tampere 573165-420239. Käytä vastaussähköpostissa saamaasi viitenumeroa.

Matkat

Keskimatkat

Ilmoittautuminen:

30.9. mennessä sähköpostilla osoitteeseen: mestis@kepardi.cc.tut.fi Ilmoittautumisessa on mainittava emit-kortin numero tai vuokrakortin tarve. Emit-kortin vuokra on 2 euroa.

Ilmoittautumisesta tulee käydä ilmi koulu ja henkilökunta/opiskelija

Kuntosarjaan voi ilmoittautua myös kilpailupaikalla normaalilla osaanottomaksulla.

Jälki-ilmoittautuminen:

Jälki-ilmoittautuminen kilpasarjoissa ti 4.10. klo 20 mennessä osoitteeseen: mestis@kepardi.cc.tut.fi Korotettu osanottomaksu 8 euroa.

Leimaus:

Emit-leimaus

Kilpailukeskus

Kilpailukeskukseksi on varmistunut Kirkkoharjun ala-aste. Kartta!

Paikoitus:

Kilpailukeskuksen välittömässä läheisyydessä.

Ensimmäinen lähtö:

Ensimmäinen lähtö klo 17.00.

Kartta:

Mittakaavassa 1:10000, Domus-Offset -tuloste.

Maasto

Harjumaasto SM-Sprint 2004 maaston vieressä.

Toimihenkilöt:

Kilpailun johtaja Miika Pietilä
Ratamestari Petteri Muukkonen

Lähtöajat:

Sivun lopussa.

Pukeutuminen ja pesu:

Pukeutuminen ja pesu sekä WC:t kilpailukeskuksessa sisätiloissa.

Lisätietoja

Lisätietoja voi kysyä sähköpostilla osoitteesta mii@iki.fi tai puhelimella 040 7424 794

Tervetuloa kisaamaan! Tampereen Teekkarien suunnistuskerho KeparDI

Lähtöajat

H21

  40    16.58         0   113367 Stefanini Raphael        KeparDI
1 17.00 0 488045 Kautto Lasse KeparDI
2 17.02 0 0 Kultanen Mikko ReSuPekat/
3 17.04 0 43076 Nissinen Jani KeparDI
4 17.06 0 110998 Kuusisto Petteri ReSuPekat/
5 17.08 0 56342 Hyvönen Martti KeparDI
6 17.10 0 69923 Hemminki Antti TaY
7 17.12 0 40590 Kauppi Ville KeparDI
9 17.16 0 54487 Kivelä Tuomo KeparDI
10 17.18 0 40104 Jämsen Esa Lääkis
11 17.20 0 42748 Sorsa Lauri KeparDI
12 17.22 0 58549 Kauppi Jussi-Pekka (TeekSu)
13 17.24 0 111305 Kaivosaari Antti KeparDI
14 17.26 0 42359 Taanila Henri TaY
15 17.28 0 0 Fjällström Tuomas KeparDI
16 17.30 0 0 Hynynen Jouni ReSuPekat/
17 17.32 0 99748 Anjala Topi KeparDI
18 17.34 0 47619 Sillanpää Pasi KeparDI
20 17.38 0 46650 Väätäinen Olli KeparDI
21 17.40 0 51136 Asikainen Saku KeparDI
22 17.42 0 48205 Fränti Arto TTY
23 17.44 0 76631 Jääskeläinen Henri KeparDI
24 17.46 0 54028 Huttunen Matti Lääkis
25 17.48 0 483305 Laine Jarkko KeparDI
26 17.50 0 46299 Viljanen Tero TaY
27 17.52 0 57452 Sillman Jari KeparDI
28 17.54 0 94174 Tommila Juha KeparDI
29 17.56 0 58911 Kauppi Mikael TTY
30 17.58 0 485494 Istolahti Heikki KeparDI
31 18.00 0 402526 Uusitalo Jussi KeparDI
32 18.02 0 107254 Liuha Jarkko Kangasala/
33 18.04 0 58230 Mikkola Timo KeparDI
34 18.06 0 485484 Istolahti Jaakko KeparDI
35 18.08 0 90788 Venäläinen Toni TaY
36 18.10 0 45886 Asikainen Tuomas KeparDI
37 18.12 0 50306 Hemminki Jukka Lääkis
38 18.14 0 46717 Hytönen Vesa KeparDI
39 18.16 0 41684 Uitto Ville KeparDI

D21

 100    17.01         0   113351 Rantakari Jaana          KeparDI
101 17.03 0 0 Jokinen Saija ReSuPekat/
102 17.05 0 112110 Mäkelä Hanna-Mari TaY
103 17.07 0 59779 Mettälä Jenni KeparDI
104 17.09 0 40314 Rantoja Heini TaY
105 17.11 0 45476 Uotila Ulrika KeparDI
106 17.13 0 42606 Kauppi Riina Lääkis
107 17.15 0 56209 Järvinen Jenni KeparDI
108 17.17 0 45997 Nieminen Piia TaY
109 17.19 0 46285 Hovila Hanna TTY/H
110 17.21 0 45394 Kulmala Katariina KeparDI
111 17.23 0 40596 Huusari Sirkka-Liisa TaY
112 17.25 0 45403 Gustafsson Piia KeparDI

H35

   8    17.14         0    47056 Laasonen Mauri           TTY/H
19 17.36 0 106356 Hanhimäki Pekka TAMK/H

D35

 170    17.01         0    49074 Laasonen Kirsi           TaY

H50

 180    17.09         0        0 Katko Tapio              TTY/H
181 17.11 0 0 Pietilä Pekka TTY/H

D50

 190    17.07         0    41823 Satri Irja               TaY/H

KeparDI