Talviseikkailu

Talviseikkailu

Keijo KeparDIn suuri talviseikkailu 11.2.2004 TTY:lla

Sinä päivänä oli kylmä – oli siis täydellinen päivä toiselle perinteiselle Talviseikkailulle. Mittarin mukaan ei ulos ollut asiaa – mutta mieli teki.

Ja olihan Päätalon aulassa muitakin innokkaita. Innokkaita, joiden asenne paljastui viimeistään kilpailuohjeita luettaessa: tuikkivat silmät valaisivat ympäristön ja edelliskerralta lainatut puujalkavitsit täyttivät tilan.

Ensimmäisessa osiossa moni vanha tekijä sortui taktiikkaansa: Rastit eivät olleet rastipisteissä, eivätkä edes puiden oksilla kuten kuvitella voisi. Toiset jättivät ristikon täyttämättä, yksi ratkaisi voiton sanataiteella.

Ja riittihän Päätalon aulassa innokkaita vielä toiseenkin vaiheeseen. Innokkaita, jotka kerrankin malttoivat lukea kilpailuohjeet – tai sitten vain odottivat ensimmäistä rohkeaa, jotta k-pisteelle pääsi peesissä.

Aina tuli kaksi pummia ennen oikeaa – tai no, kerran otettiin oikea kartta ensimmäisenä, mutta oltiin niin varmoja pummista, ettei edes etsitty rastia. Alussa intervallit olivat rajuja kuin tungos rastilla: Sponsorin punainen valo ei ollut paras tapa etsiä punaisia rastiympyröitä. Keskivaiheilla monet passailivat pummit ja odottelivat iskupaikkaa – vetääkseen viimeiset välit tunteella.

Ja riittihän Päätalon aulassa innokkaita vielä kolmanteenkin vaiheeseen. Kartat olivat perinteiset, rasteilla nauhaa – tai sitten ei. Jos hankeen poljettiin kahdet jäljet, niin moniko kävi vahtimestarin iloksi Konetalon sisäpihalla?

Nenät sulateltiin k-saunalla – ja paisuteltiin parit legendat.

1   Jenni	1:05:51   1000
2 Jallu 1:08:21 962
3 Timo 1:08:30 960
4 Olli V 1:13:30 884
5 Tu ó + 1:13:37 882
6 Antti 1:14:50 864
7 Saq 1:14:53 863
8 Ville K. 1:16:27 839
9 Olli 1:18:37 806
10 Jani 1:18:37 806
11 Jussi 1:21:45 759
12 Henri 1:24:10 722

# Eteenpäin, sanoi mummo kun hangessa pummasi #

KeparDI