Pikkujoulusuunnistus

Pikkujoulusuunnistus

Kepardi-Cup 2002-2003: Pikkujoulusuunnistus 27.11.2002

 

Kompassi, sarjakuva ja sauna

Oli synkkä ja myrskyinen yö.. eikun siis poikkeuksellisen runsasluminen marraskuun lopun talvipäivä. Jo päivällä sählyä pelatessa oli aistittavissa illalla tapahtuvan jotain erikoista, kaikki tuntuivat odottavan innoissaan mutta samalla pelon sekaisin tuntein iltaa.

Viiden jälkeen iltapäivällä kepardit alkoivat valumaan kukin omista koloistaan kohden konetalon saunaosastoa. Tilassa oli havaittavissa kilpailuun kuuluva urheilun tuoksu sekä yhä edelleen jännittynyt tunnelma vaikka toiset vitsallen yrittivätkin keventää tunnelmaa.

Kaikki paikalle saapuneet kuitenkin tiesivät mihin olivat menneet lupautumaan, koska yhtään fuksia ei kisaamassa ollut, useita ensikertalaisia pikkujoulusuunnistajia kyllä. Kyseessähän on Kepardi Cupin lähes tärkein osakilpailu tai ainakin mielenkiintoisin ja eniten harmaita hiuksia sekä onnistumisen elämyksiä tarjoava kokonaisedullinen pakettiratkaisu.

Marjo-tonttu apureineen oli loihtinut matkan varrelle kahdeksan rastia joilla aikaa kului enemmän tai vähemmän sekä näihin liittyen rastivälit joilla niilläkin aikaa kului enemmän kuin on totuttu 5,5km radalla rastiväleillä käyttämään. Kisassa nopein ei ole yleensä voittaja vaan voitto menee nokkelimmalle ihmiselle, eikä toisaalta paikallistuntemuksesta tai kokemuksesta muutenkaan ole haittaa.

"Kävi pieni virhe arvioinnissa. Muistin kyllä varata aikaa rasteille ja matkaan, mutta en rastiväleille, jossa sitä olisi tarvittu." Selvitti Jenni kisan jälkeen arvion ja todellisen ajan eroa.

 

L – 1 Veistos

[kartta 1] [kartta 2]

Lähdössä kilpailijat pakotettiin harrastamaan muistisuunnistusta, koska karttaa ei saanut ottaa mukaa. Tai ei se mikään kartta ollut, vaan ilmakuva hervannan alueesta joka sekin oli painossa mennyt ylösalaisin.

Rastilla rakennusmateriaalina oli lunta ja tehtävänä rakentaa lumiveistos.

 

1 – 2 Aerobic

[kartta]

Rastilta lähteissä tarjottiin kartta joka edellytti matkanmittauskykyä sekä vasemman ja sen toisen vasemman hallitsemisen.

"Hei, anteeks onko täällä talossa sellasta asukaslistaa, kattoisin jos vaikka sattuisin tuntemaan jonkun. Kyllä sen tää pitäis olla, c52 -> ai anteeks nyt oon tullu kyllä ihan väärään paikkaan (mummo katselee hämmentyneenä yöpaitasillaan)"

Rastille Marjo oli palkannut aivan ihka oikean jumppaajan arvostelemaan (huom. ei arvioimaan) kepardilaisten kykyä toimia aerobic-ohjaajina.

 

2 – 3 Solmu

[kartta]

Helpohkon ristisanatehtävän paljastettua seuraavan rastin sijaitsevan Paawolassa ei ollut mitään ongelmia löytää seuraavalle rastille, paitsi Timpalla joka ei muistanut missä sijaitsee talo jossa hän on jopa asunut!

Rastilla odotti musta ja valkoinen langanpätkä ja ohje jonka mukaisesti piti solmu rakentaa. Helppoa kuin heinänteko pakkasella. [Mallikelpoinen suoritus]

 

3 – 4 Sarjakuva

[kartta]

Seuraavalle rastille kepardit osasivat helposti seuraamalla sarjakuvaa. Kartan merkitys selvisi rastilla kun tehtävä tarjottiin eteen. Sarjakuvan tekstittäminen sujui toisilta paremmin kuin toisilta, mutta silti kaikki teokset saatiin ikuistettua.

Piirrokset

 

4 – 5 Kulmat

[kartta]

Valkoisella kartalla johon oli piirretty neljä taloa, järvi ja kenttä oli hieman haasteellisempaa suunnistaa, mutta silti kepardit löysivät Teron jolla ei ilmeisesti ole kovin hyvä laskupää, koskapa hän seisoi ala-asteen pihalla odottamassa apureita laskemaan Etelä-Hervannan koulun kulmia. Näitä kulmia mennään vielä tarkastuslaskemaan kuulemma.

 

5 – 6 Tietovisa

[kartta]

Seuraava kartta oli niin epäselvä, että tihrustamalla osoitteen kartan nurkasta ei kartalla mitään muuta tekoa sitten enää ollutkaan Rastilla kepardit pistettii kokeilemaan älynystyröitään: Älypää.

 

6 – 7 Pullovenytys (supersprint ek)

[kartta]

Visaisen visan jälkeen alkoi pikataival jota suunnistettiin sprinttikartalla 1:1400. Ainoa ongelma oli, että kartta oli unohtunut painaa paperille, oli painettu ainoastaan ratapainatus. Harmaita hiuksia aiheutti rastin häviäminen keskeltä rataa (siitä ei niin ystävällinen kiitos niille joillekin pikkupojille!).

Pikataipaleen maalissa odotti vielä pieni lihaskuntotehtävä, tai sellainen sen kai piti olla.

 

7 – 8 Piparit

[kartta]

Seuraavan rastin löytämiseksi vaadittiin hieman lisää ristisanatehtävän ratkontakykyä ja joillekin paikallisille jotka asuvat rastin välittömässä läheisyydessä rasti silti osoittautui huomattavan vaikeaksi. Ilmeisesti kyseessä oli tuudittautuminen liian helppoon rastiväliin ja siitä johtunut keskittymisen herpaantuminen.

– "Kyl mä tiedän, että tässä lukee nitE ja tiedän aivan tasan tarkkaan, että tää on E-talo, mut ei äällä oo mitään rastiin viitaavaakaan, mä oon kiertäny näitä kaikkia taloja vaikka kuinka, ainakin 10-15 minuuttia"
– "ai, mut mikäs tuossa summerissa on?"
– "aijjaa."

Rastilla kilpailijat laitettiin kilpailun teeman mukaisesti ja joulun jo muutenkin lähestyessa leipomaan vähän jouluista evästä, elikkäs mahdollisimman hienoja piparkakkuja joilla sitten voi häikäistä tuomariston.

 

8 – M

Kaikki löysivät maaliin, toiset aikaisemmin ja toiset myöhemmin, mutta saunan lämpöön kuitenkin kaikki osasivat suunnistaa vaikka tai ehkä juuri siitä syystä, ettei kilpailijoiden päitä enää yritetty sekoittaa hämärillä kartoilla.

Ja voittajaksi saatiin jo toisen kerran Antti. Taitaapi olla kokemuksesta hyötyä tässä lajissa.

Nimi Arvio Veistos Aerobic Solmu Sarjakuva Kulmat Tietovisa Pikataival Pullovenytys Piparit Yhteensä
Antti 34 14 17 13 13 16 11 7 4 9 138
Miika 32 5 1 14 3 17 10 13 17 13 125
Jallu 30 16 15 12 4 5 1 15 15 10 123
Jenni 26 13 13 15 14 11 5 3 2 17 119
Timo 24 12 10 11 9 6 9 17 11 4 113
Matti 12 15 14 16 10 13 6 14 3 7 110
Mikko 22 9 11 1 7 15 4 16 13 11 109
Ville 28 7 12 17 8 10 8 8 6 2 106
Raine 10 11 5 7 12 9 15 5 14 8 96
Jonna 18 3 7 6 11 1 14 12 7 16 95
Kimmo 8 10 4 10 16 6 13 4 12 12 95
Jarno P. 4 17 9 9 15 8 7 11 10 1 91
Hanna 14 4 16 8 6 7 12 1 1 15 84
Jarno M. 16 6 6 4 1 15 16 9 5 3 81
Saku 20 1 3 5 17 2 2 2 16 5 73
Ilpo 2 2 8 3 2 13 17 6 8 6 67
Tuomas 6 8 2 2 5 4 3 10 9 14 63

KeparDI