Hiihtoleiri 2003

Hiihtoleiri 2003

-Ruka


Matkantekoa yötä päivää

Jos kaikissa valtion vaaleissa suoritettaisiin lähtijöiden päättämän kompromissin omaisesti lopullinen päätös, olisi tuloksena kahtia jakautunut yhteiskunta. Tuossa yhtesikunnassa rappiollinen vähemmistö nauttisi masokistisen ajotahdin tuottamasta ekstaasilaskusta, toisen säntillisen enemmistön noudattaessa (vanhusten jo hyväksi havaitsemaa) aamuhämärissä ylösnousua dieselinkatkuisessa jonossa päreitä poltellen. Perille silti pääsee oman mielensä mukaisesti oli sitten kysessä kumpi luokkajaon osa tahansa. Luokkajakoa on silti hankala murtaa, vaikka ryhmäkurista poikkeavia yksilöitäkin näytti viikon aikana ilmenevän.

Rytmiryhmä ykkösen pöllytellessä puutereita ei kahvikuppilan myyjä suostunut neitien diiliin “kahvit tiskauksella”. Huipulla tuulee, mutta menestys kisoissa tulee vain ankaralla harjoittelulla ja tuurilla, joten oppi on otettava 10-15 vuotta nuoremmilta konkareilta naapuririnteestä mallia katselemalla. Vanha ei jaksa, koska ikä painaa, joten nuorten on pidettävä KeparDIn mainetta yllä. Pia oli siis länsirannikon pelastus Tampereen katu-uskottavuuden säilyttämiselle Rukan miesvaltaisten baarimikkojen valtakunnassa.

Jääkaappiin täyttöä ja Jannelle kastiketta

Eihän treenistä tule mitään jollei vatsaan saada riittävästi täytettä. Oli sitten kyseessä nestemäinen tai kiinteä. Jääkaapin hyllyjen notkuessa oli pakko kannattaa eäintenvapautusrintaman oppeja ja vapauttaa Karhut vankeudestaan. Tosin vihreän aatteen liiaksi leviämisen estämisestä piti huolehtia henkevillä keskusteluilla, jotka kuuluivat huhuissa räjähdymäisenä ilmapiirinä. Kokki kolmonen Janne aloitti naisten valtion uhalla oman osansa suorittamisen ja tuloksena oli raikas kulinaristinen anti täynnä silmää hivelevää visuaalisuuttta. Tärkeintä elämässä on suomalainen vihanneskulttuuri, jolla kunnon mies pitää pyykinpesuvälineensäkin kunnossa.

Suomenruotsalaiset ovat homoja ja suomalaiset eivät osaa puhua kotimaan kieltään. Onneksi demokratioa tarjoaa kaikille mahdollisuuden elää ja äänestää RKP:tä jollei oma kielitaito riitä. TV tarjoaa vielä äänestystä harkitseville monta mahdollisuutta. Ensimmäiseen tarvitaan Jannen puhelin (SubTV:n minigolf), toiseen Markus Drake, korvatulpat ja Janne, kolmanteen Afrotukka ja porakoneharja (TV-Shopin anti), jne.

Paska haisee ja peukaloinen soi

Aamu lähtee käyntiin parhaiten peukaloisten retkellä kevyen kuiskauksen sävyttämänä. Jalka siirtyy lähes äänettömästi portaalta toiselle ja vain puurokauhan kahina kattilan pojhassa rikkoo hiljaisuuden. CD:stä saa lopulta helposti vaikka freesbeen, jonka boomerang-ominaisuuksilla ei ole väliä. Niin lähti gorgo-kotka ilmaan…

Ennen peukailoisten retken alkua saatiin silti kosketus Pisteeseen ja todettiin, että sinne olisi sittenkin mahtunut joku muukin. Vain viesti salatulta salatulle pelasti joidenkin menon. Jatkoissa on silti laatua mikäli saunan kiuasta ei erehdy luulemaan naapurihuoneen saman näköiseksi.

Valitettavasti rehti miesnainen Jonna joutui siirtymään takaisin etelän aurinkoon toisten jäädessä nauttimaan pohjoisen polttavasta viimasta pian kesivillä kasvoilla. Onneksi viimalta suojaava perusmeikki ja suojakaasuun pakkaaminen oli joiltakin laduilla onnistunut. Jonna vain ei suostunut hiihtämään jollei Marjon nenä ollut kunnolla puuteroitu.

Samoihin aikoihin todistettiin että Saku ei olekaan ainoa, jolla elimistön tuotatoprosessin läpäisyaika lähenee ideaalitehtaan äärettömän nopeaa nollaa. Matka sohvalta helpotukseen on kovin pitkä niin…

Menoa ja meininkiä

Hiihtokilpailuissa Saku veti pisimmän korren osoittaessaan että sulkapallon tuloskuntoa ei saavuteta pelkällä käkkimisellä. Toisilla parihiihto tarkoitti puolen kilometrin hajurakoa tuplalenkityksellä, toisille riitti sama rinne. Suomen pujottelutoivo elää muumi-CD:ssä ja Lipton-lippiksessä, sekä punaisissa Suomi-Slalom-pinsseissä. Seuraavissa Slalom-SM:ssä on ehkä mukana jopa KeparDIn edustus lautailusarjassa. Makkaraa voi paistaa parin kilometrin välein laduilla ja kahvia ryystää vaikka jokaisen laskun jälkeen. Tasainen levittäytyminen kaikille reiteille olisi silti suotavaa ettei Miikan tarvitsisi kaivaa pakastelihapiirakoita selkäänsä WunderBarin kupeessta vastaan tulevien tarjoaman juoman toivossa.

Sähly on yksi tulevaisuuden paralympialaislaji Jannen pinsettiotteen toimivuuden perusteella. Verryttelylenkille kannattaa varata tarpeeksi energiaa ja aikaa jottei tarvitse turvautua peukalokyytiin.Vai oliko perusteluna satsaus joukkuetta varten?

Maija Vilkkuu pilkkuun

Viikko läheni loppuaan ja ryhmä rämä päätti taas lähteä hoitamaan oman rappiopuolen kunnossapidon. Kahden päivän jatkuva sanojen opettelu Vilkkumaan tuoreelta levyltä toi tulosta. Katariina teki lähtemättömän vaikutuksen artistiin. Hiihtomuoti teineillä ei välttämättä ole vanhemman väen suosiossa, mutta eipä karvahattu päätä palella, häikäisevän kauniilta Maijan paidalta suojaavien skimbalasien tehosta puhumattakaan. Huhu ankarasta keikan jälkeisestä bilettäjästä on tosi, pilkkuun asti. WC:n nimmarijonossa taisi olla rivi teinityttöjä paperirullan ja tussin kera. Rumpalin olisi vain parempi opetella läksynsä.

Toisten vilkkuessa Vilkkumaan edessä, päättivät nelikymppiset keski-ikäispariskunnat jäädä viettämään lokoisaa sohvailtaa ja mennä ajoissa nukkumaan. Luokkajakoteoria oli siis todistettu.

Ja niin päättyi lopulta peukaloisten retki, onnellisesti vaikka liian aikaisin. Matkalla todistettiin auton avaimen ja naisen yhteensopimattomuus, pizzerian tehokas “kaikki irti”-periaate, sekä kahden auton politiikka. Onneksi emme liikenteestä päätellen olleet ainoita lomansa päättäviä. Kaahaajan hämäys liittymässä toimi. Vaan viimeiset viisisataa kilometriä on pitkä niin…

– Masa

KeparDI